Calgary - kylmiä ilmoja ja lämpimiä ihmisiä

Se on kevät nyt! Maaliskuu, kevään ensimmäinen kuukausi... ja tänään on satanut n. 20 cm lunta. No, Calgaryn vaihteleviin säihin on jo tottunut. Täällä saattaa tosiaan vuorokaudessa lämpötila muuttua 30 astetta, ja keväistä lämmintä päivää saattaa seurata jäätävä kylmyys ("kuin Siperiassa", niinkuin meillä Suomessa usein kauhistellaan. Kyllä itse alan jatkossa sanomaan "kuin Calgaryssa", omiin Siperian muistoihin kun kylmyyden sijasta kuuluu lähinnä järkyttävä määrä hyttysiä ja hikiset junat!)

Reitti asunnoltani luennolle, kampus on oikein viihtyisä!

Talvea pakoon lähdettiin viime viikolla, kun oli loma eli "reading week", heh. Käytiin 11 ihmisen voimin Vancouverissa, ja löytyihän sieltä vihreää ruohoa ja palmupuita, vaikka sielläkin sää kääntyi talviseksi lopulta. Taidan tehdä kuitenkin oman postauksensa tuosta reissusta.

Calgaryssa asuminen on ollut oikein sujuvaa, vaikka täytyy sanoa, että alkuperäinen syy paikan valinnalle on edelleen se paras puoli tässä kaupungissa. Eli vuoret. Jotka ei nyt ihan kävelymatkan päässä ole, mutta aika lähellä kuitenkin. Mitä itse kaupunkiin tulee - olen käynyt mukavammissakin kaupungeissa! Mutta löytyy täältäkin mukavia alueita ja myös luontoa. Yliopiston lähellä oleva Nose Hill on suuri kukkula, josta näkyy maisemat kauniisti, ja myös muita hyviä näköalapaikkoja löytyy läheltä.




Ehkä Calgarya alkoi katsomaan vielä eri näkökulmasta, kun kävi Vancouverissa. Calgaryn keskusta on aika kuollut kun vertaa tuohon länsirannikon naapuriin. Kivijalkaliikkeitä on hyvin vähän, ja ihmiset liikkuvat enimmäkseen sisällä. Johtuneeko tuo +15 systeemistä joka on yksi maailman pisimmistä sisällä kulkevista jalankulkuverkostoista. Ymmärtäähän sen, kun talvet ovat kylmiä, mutta olisi täällä voinut panostaa myös niihin ulkona kulkeviin jalkakäytäviin vähän enemmän. Elämä pyörii kuitenkin aika paljon yliopistokampuksen ympärillä, sillä asun aivan kampuksen laidalla. Kampukselta löytyy myös kioskit ja ravintolat, ja ruokakauppakin kävelymatkan päästä. Keskustaan pääsee onneksi näppärästi junalla, vaikka muuten täällä kyllä on alkanut arvostaa Helsingin toimivaa ja säännöllistä joukkoliikennettä. Esimerkiksi yöaikaan joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Noh, valitus sikseen, hyvin tyytyväinen olen kuitenkin elämääni täällä ollut!


Lempparikatu keskustassa, oikeastaan ainoa enemmän "kävelykatu"-tyyppinen

Eräs Calgaryn vahvuuksista on kuitenkin ehdottomasti ihmiset. En pysty kattavaa näkökantaa koko Kanadan puolesta ottamaan, mutta ainakin täällä ihmisten ystävällisyyden kyllä huomaa. Kyllähän sitä Suomessakin toki ystävällisiä ollaan, mutta se ei oikein pääse esille jos kukaan ei puhu mitään, heh! Matalan jutustelukynnyksen lisäksi ystävällisiä eleitä kanssakulkijoita kohtaan huomaa useasti. Eräänä päivänä esimerkiksi olin junassa, ja ainoa vapaa paikka oli märkä. Jäin seisomaan, ja penkillä istuva nainen alkoikin kuivaamaan penkkiä. Minkä jälkeen vieressäni seisova mies käski minun istumaan tuohon paikalle. Kaksinkertainen huomioonotto, kyllähän tuollaisesta jo ihan häkeltyy! Ja täällä se tuntuu olevan ihan arkipäivää, kuten myös esimerkiksi bussikuskille juttelu. Mitä? Että ihan jutellaan vieraille! Toivottavasti ainakin osa näistä opeista seuraa mukana myös Suomeen, tällaista kulttuuria kyllä soisi näkevän myös kotikonnuilla.

Yksiä parhaista asioista vaihdossa on tietysti kaverit. Tässä käynnissä laskiaistiistain vietto - hyvin onnistui suomalaisten perinteiden vietto niin itävaltalaisilta, australialaisilta kuin intialaiseltakin!

Kommentit

Suositut tekstit