Kohtaamisia

Linja-autoaseman ulkoinen olemus on hieman karu, harmaa ja ankea. Olen saapunut Calgaryn lentokentälle ja rientänyt sieltä taksilla asemalle, sillä lentojen myöhästysten vuoksi aikaa ei ole enää tuhlattavaksi. Menen suoraan portille, josta oletan bussini lähtevän. Huomaan, kuinka ihmiset alkavat tulla luokseni vasta vähän myöhemmin, kulkien jonkinlaisen turvatarkastuspöydältä näyttävän kautta. Olen väsynyt ja vähän pihalla, enkä jaksa raahautua enää jonon hännille, joten yritän sulautua vähin äänin massaaan ja jonoon.

Hetken päästä virkailija alkaa huutelemaan matkaajille tarpeellisia tiedotteita, heittäen välillä vitsiä jonossa olevien kanssa. Huudellessaan hän myös kysyy, että onhan kaikkien laukut merkattu tarralapuilla. Noh, ei ole, joten raahaudun rinkkoineni info-tiskille. Tiskillä saan asianmukaiset lappuset kantamuksiini, ja palaan jonon hännille menettäen paikkani jonossa. Eräs nainen tulee luokseni sanoen, että he pitivät minulle paikkaa jonossa. Kiittelen suuresti ja ihmettelen tällaista huomioonottamista.

Astelemme kohti lähtöporttia ja panen vielä merkille mukavan leppoisan ja silmäkulman pilkkeellä varustetun vanhemman herran, joka myös bussiamme tulee ohjastamaan. Näin on lyhyt hetkeni bussiasemalla synnyttänyt jo lämpimän suhtautumisen näihin ihmisiin: huomioonottava käytös, leppoisan rento asiakaspalvelu, mutkattomuus ja iloisuus. Näihin lämpöisiin tunnelmiin jään astuessani bussiin, joka kuljettaa minut kohti Banffin kansallispuistoa ja vuorimaisemia.

...

Kävelen kadulla kaulahuiviini kätkeytyneenä 25 asteen pakkasessa. Toinen samanlainen muumiolta näyttävä ihminen tulee vastaan, vilkaisee minua nauravin silmin ja tokaisee: "Oh, Canada!"